Sasha Mäkilä on yksi kansainvälisimpiä nuoria kapellimestareitamme. Vuonna 2006 Vakhtang Jordania -kapellimestarikilpailussa Yhdysvalloissa voitettu palkinto toimi lähtölaukauksena hänen uralleen, ja vuotta myöhemmin saksalainen kapellimestarilegenda Kurt Masur kutsui hänet assistentikseen Ranskan kansallisorkesteriin (Orchestre National de France). Tammikuussa 2010 Wienin valtionoopperan ylikapellimestari Franz Welser-Möst nimitti Mäkilän assistentikseen maailman huippuihin kuuluvassa Clevelandin orkesterissa (The Cleveland Orchestra). Vuodesta 2012 vuoteen 2016 Sasha Mäkilä toimi Mikkelin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina.

Sasha Mäkilän kapellimestarivierailut suuntautuvat Euroopan ja Yhdysvaltojen lisäksi aina Aasiaan ja Etelä-Afrikkaan asti. Suomalaisista ammattiorkestereista Sasha Mäkilä on johtanut Kymi Sinfoniettaa, Pori Sinfoniettaa, Saimaa Sinfoniettaa, Joensuun, Kemin, Kuopion ja Vaasan kaupunginorkestereita, Jyväskylä Sinfoniaa, Turun filharmonista orkesteria, Tampere Filharmoniaa ja Kaartin soittokuntaa, sekä esiintynyt Savonlinnan oopperajuhlilla ja toiminut Ooppera Skaalan kapellimestarina.

Kapellimestariopintonsa Sasha Mäkilä on suorittanut Pietarin konservatoriossa Venäjällä Leonid Kortshmarin ja Sibelius-Akatemiassa Leif Segerstamin oppilaana, sekä Aspenin kapellimestariakatemiassa USA:ssa David Zinmanin ohjauksessa. Tällä hetkellä Mäkilä valmistelee taiteellista tohtorintutkintoa aiheenaan Leevi Madetojan orkesterimusiikki. Sasha Mäkilä on myös kysytty pedagogi ja vierailee säännöllisesti opettamassa Manchesterin musiikkikorkeakoulussa (RNCM), sekä järjestää suosittuja orkesterinjohdon mestarikursseja Suomessa, Virossa ja USA:ssa.


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (0) in /home/sashamak/public_html/wp-includes/functions.php on line 4757